KESÄKAUSI 2023 KÄYNNISTYY!

Kuntonyrkkeilyn kesäkausi käynnistyy 7.6. Treenit pidetään keskiviikkoisin klo 18-19 ajalla 7.6 - 9.8 Reippaan nyrkkeilysalilla Kansantalon alasalissa. Tarkemmat tiedot Treenivuorot ja Hinnasto -osioissa.



Toimintaohjeet kaikille salilla kävijöille COVID-19 -pandemian aikana

  • Salille tuleminen on ehdottomasti kielletty, jos itsellä tai lähipiirissä on pieniäkään sairastumisen oireita!
  • Keräämme jokaiselta osallistujalta yhteystiedot mahdollisten COVID-19 -tartuntaketjujen jäljittämiseksi.
  • Harjoitusvuoroille voi osallistua kerrallaan enintään 12 henkilöä +ohjaaja saapumisjärjestyksessä
  • Pese kädet aina ennen harjoituksia ja harjoitusten jälkeen 
  • Harjoituksiin saavutaan juuri ennen harjoituksen alkua ja lähdetään välittömästi harjoituksen päätyttyä. Harjoituksiin saapuvat odottavat salin ulkopuolella, että edellinen ryhmä pääsee tiloista ensin pois.
  • Jokaisella on oikeus pitää harjoituksissa turvaetäisyys.
  • Jokainen vuorolla kävijä huolehtii käyttämiensä yhteisten välineiden desinfioimisesta käytön jälkeen.
  • Omat hanskat ja mahdolliset käsisiteet ovat ehdottomat! Harjoituksissa voi kuitenkin käydä, vaikka et vielä omistaisi omia hanskoja. Harjoitukset toteutetaan siten, että tekniikkaa voi aluksi harjoitella ilman hanskoja yksin. Salillamme on myynnissä varusteita, joita voi ostaa harjoitusten yhteydessä ohjaajalta.
  • Jokainen tulee harjoituksiin omalla vastuulla! Riskiryhmään kuuluvien tai riskiryhmän kanssa samassa taloudessa asuvien tulee käyttää ryhmäharjoitteluun osallistumisessa erityistä harkintaa.

Jokainen harrastaja sitoutuu näihin toimintaohjeisiin salilla käydessään. 


Rovaniemen Reippaan nyrkkeilyjaosto

Jaostomme järjestää vuosikymmenien kokemuksella kilpanyrkkeilyvalmennusta niin kilpanyrkkeilijöille kuin nuorille vasta-alkajille.

Ohjatuille kuntonyrkkeilyn sekavuoroille ovat tervetulleita kaikenkuntoiset naiset ja miehet, kahtena kertana viikossa (ma ja ke).

Lisäksi järjestämme myös muita treenejä sopimuksen mukaan, esimerkiksi lajiintutustumistreenejä kouluille tai erillisiä työhyvinvointitreenejä työpaikoille.

Katso vuorojen tarkemmat ajat Treenivuorot -sivulta. Kausi- ja lisenssimaksutiedot löydät Hinnasto -sivulta.

Tervetuloa treenaamaan!